Hotelli Hautalehto

Hotelli Ukrainesta Maidan-aukiolla piti tulla Neuvosto-Ukrainan piällysmiesten kruununjalokivi ja katseellaan aurinkoa seuraava näköismausoleumi. Toisin kävi. Hotelli Ukraine on ränsistynyt ulkomuseo, jossa yö maksaa 15-20 euroa, koska majoituslaitos on nykymittapuun mukaan ns. paska ja kukas nyt Ukrainaan muutenkaan enää matkustaisi kuin venäläiset, valko-Venäläiset jne. hämäräliikemiehet, mutta hekin hauskuuttavat huoriaan jossain Sheratonissa tai mitäs niitä nyt täälläkin on.

Hotelli Ukraine on toki klassikkohotelli ja näkymä huoneen ikkunasta verhoja raottaessa on pakahduttava ja joku neljästä natisevasta hissistä vie minuutissa kohtaamaan Euroopan lähihistoriaa ja vieläpä sellaista, jota ei ole ehditty museoida, vaan joka elää paikallisten mielissä tuoreena kipuna, suruna, innoituksena.

- Moi mun nimi oli Andrej 19 -vee ja nyt mä en ole enää koskaan missään.

-Muovikypärä ei suojele luodeilta. -Hyvä huomio. Kirjoita tämä muistiin!

Otin kuvat, väänsin parit itkut ja lähdin rautatieasemalle kotimatkan lippua ostamaan, jonka hinta nelinkertaistui, kun myyjä huomasi luukulle tulleen länkkärin oloisen. Ymmärrettäväähän se tavallaan on, koska 1. luokan lippu (jotka ovat siis ainoat länkkäreille tarjolla olevat) kustantaa paikallisten kuukauden keskipalkan verran. Jollekinhan ne täytyy myydä.

Setämies on ottanut hatun kainaloon kunnioittaakseen elämänsä uhranneiden nuorten muistoa. Kiitos uhrauksen pusines luistaa ja kukoistaa.

Lippujonossa takaa kuului suomea. Ensin sitä ei hahmottunut, koska parissa kuukaudessa sitä on oppinut olemaan kuulematta. Kaksi noin suunnilleen lasteni ikäistä työttömäksi jäänyttä raksajätkää pähkäilivät samaa lipunhintojen inflaatiota. Lähdimme oluelle, sitten syömään. Vodkaa tuotiin ja maljoja kohoteltiin: finsky kamrat! Sitten taidettiin vähän painiakin ja setämiehelle seurauksena tuli kaikkien muiden reissun aikana kerättyjen taisteluvammojen lisäksi astuessa viheliäisen kipeä polven vääntymä. Vääntyneet rillit optikkotäti sentään korjasi 50 sentillä täällä Krakovassa, joten näkee taas eteensä. Joelille ja Danille hauskaa loppureissua!

Ne Maidanin hulinat, joita Ukrainassa vieläkin ahkerasti muistellaan (soihtukulkueet jne.) alkoivat siis siitä, että Kiovan hipsterinuoriso halusi liittyä EU:iin. Koko ajan Kiovassa pähkäilin sitä, että onko Ukraina Eurooppaa. Maantieteellisesti varmastikin näini, mutta entä kulttuurisesti? No ei todellakaan, Ukraina on Venäjää. Slaavikyykyt, äidin aikuisille pojilleen leikkaamat pottatukat, Addun slobouniformut, pakkasella minihameissa kymmenen sentin piikkikoroilla sipsuttavat sutturat, joka kulman takana korvaan kuiskutelevat  maailman surkeimmat huijarit jne. Kiovan keskusta toki on kaunis ja venäläisen mittapuun mukaan suht siisti ja sivistynyt, mutta ei se popula yhdellä hakemuksella eurooppalaiseksi muutu vaikka kuinka mieli tekisi.

Ukrainan ja Puolan välisen rajan ylittäminen oli kuin laskeutuminen avaruudesta kotisohvalla tai toisinpäin. Krakovassa hotellin respa tunnisti sarjayöpyjän:

- How was Ukraine?
- Like Russia.
- I told you so.
- ...
- Here's your key.