Ei se Georgia, vaan se toinen!

Rajan ylitys Turkista Georgiaan menee vähän eri tavalla kuin jossain toisaalla. Bussi jättää matkustajat ylityspaikalle johtavan tien varteen ja kääntyy takaisin. Sitten kävellään pois Turkista ja vilautetaan passit herralle, joka ei jaksa nostaa katsettaan. Sitten kävellään lisää ja tullaan seuraavaan tarkastuspisteeseen. Ensimmäinen kerta tämäkin, että Suomen/EU:n passi aiheuttaa erityistoimenpiteitä. Minut otetaan sivuun ja passikuvaa vertaillaan naamaan pitkään, useaan otteeseen, sekä  hartaasti koomisuuteen asti. Sitten pistetään odottamaan, käydään jossain soittelemassa tai pyytämässä konsultaatiota esimieheltä. Sen jälkeen kysellään tarkoitusperiä ja ennen kaikkea kauanko maahanpyrkijä oli viettänyt aikaansa Turkissa. Mitä Suomessa on tällä välin tapahtunut, kun maailmaan yksi harmittomimmista kansoista on siirretty ainakin Georgiassa Axis of Evil -kategoriaan?

Kun rajamuodollisuudet oli lopulta hoidettu, niin otin taksin ja hinnaksi hotellin oven eteen sovittiin 20 laria eli oisko tuo semmoset 7-8 euroa. Matka rajalta Batumiin, lähimpään kaupunkiin kesti puoli tuntia ja kysyin kuskilta oisko ok, jos käytäisiin ensin rautatieasemalla ostamassa lippu huomiselle Tbilisin kyydille. Käy. Ostan junalipun, buukkaan hotellin kännykällä ja kuski juo sillä aikaa kahvit, sekä polttaa tupakin.

- Our hotel has a spa and a fitness...
- Do I look like a fitness kind of person to you?
- No.
- Should I be instulted?
- That was a compliment.

Aamulla oven ulkoilmaan avatessa iskee ylläri. Menin nukkumaan Georgiassa ja heräsin Neuvostoliitossa. Kivaa nostalgiaa, Ladat ja kaikki.



Georgian suuren pojan, Stalinin, syntymäkotiin täytyy päästä ja helpoiten se sujuu ihan rehdisti opastetulla turistikierroksella.

- Yes. We have a tour there day after tomorrow.
- Not tomorrow? Next day I should be on my way to Yerevan.
- No. Sorry.
 - Damn. I'm a huge Stalin-fan.
- Ohh! Me too!
- ....

Josif,  tuo vanha konna, ei täällä ole mikään naurun, vaan isänmaallisen ylpeyden aihe.