Draculan linnan salaisuus

Karpaattien Nero, Nicolau Seivästäjä, tilasi itselleen omaa erinomaista ainutlaatuisuuttaan kuvastavan palatsin. Lasku lähetettiin Romanian kansalle, mutta Seivästäjä ei koskaan nähnyt kansalta suojelevaa linnakettaan valmiina, koska kansa vittuuntui palatsin paskaan arkkitehtuurin ja muutamiin muihinkin juttuihin ja päästi verenimijän muille imutusmailleen.

Ceuasescu-jugend malttamattomina pöksyt valuen odottaa sisäänpääsyä kaikkein pyhimpään.

Jälkipolville jäi ihasteltavaksi ja ihmeteltäväksi maailman mittatilavuudeltaan toiseksi suurin ja painomassaltaan suurin rakennus, joka on niin raskas, että se uppoaa millimetrin vuodessa. Upeaa Nicolau! Mainitsinko, että eukollas oli Romanian ellei koko Euroopan huikein kenkäkokoelma?

Dracula Kakkosen Palatsi on nykyään Romanian parlamentin kokoontumispaikka ja se tehdään selväksi heti alussa. "Tämä ei ole mikään Hullulle Diktaattorille naurun paikka kera Markus Kajon, vaan vakavaa keskustelua meidän arkkitehtuurin ystävien kesken." Ryhdistäydyn.

Ensin selvitetään turvallisuustarkastus, joka jämptiydessään voittaa useimmat lentokentät. Ehdin läpi ensimmäisten joukossa ja jään seurailemaan kuinka jenkit käyttäytyvät kuin murrosikäiset nulikat ilveillen ja eleillen, kun heidän tarkoitusperiään juletaan tutkia.

Seuraavaksi vuorossa on jännittävä ihmiskoe. Meille ilmoitetaan, että ryhmä jaetaan kahtia ja ensimmäinen ryhmä lähtee nyt ja seuraava parin minuutin päästä. Käy kuten arvata saattaa, että jenkit ryntäävät ensimmäisinä ja samalla muu hieno väki. Jäljelle jää parikymmentä skandinaavia, saksalaista, hollantilaista ja polakkia. Noita pohjoisia ihmettelijöitä, joilla ei ole kiire minnekään, mutta jokunen kysymys esitettävänään. Hyvä niin, koska oppaaksemme arvottiin hienojen ihmisten voittajaryhmän ryhdikkään Adoniksen sijaan juuri ja juuri kääpiön määrittelyn peittoava tyttönen, jonka ääni pettää höyhenen pudotessa lattiaan, mutta joka tietää kaikesta kaiken ja rakastaa kysymyksiin vastaamista. "She's good, she's good", hoetaan jossain ja hyvä hän tosiaan onkin. Jään hetkeksi tarkkailemaan tuota lintusta ja koko rahan edestä tuleekin. Aina ulkoa opetellun puheensa läpi vedettyään hän luo katseensa maahan ja rymistelee kuin tankki läpi turistilaumansa lanteillaan tilaa tehden kohti seuraavaa kohdetta. Tai ei siis rymistele, vaan tömistelee kuin kuulaa työntävä maatalonemäntä ja näin tekee tuo tuulenohut akateeminen ajatus, jonka luista saisi perunalastuja.

Koko varrellaan hän huutaa maailman lehdiksi ainutkertaisuudelleen.

Opin monia asioita ja oppiminen jos mikä on kiva juttu, mutta hienoin hetki oli se, kun oppaamme, joka pienestä varrestaan joutui ei huutamaan, vaan kiljumaan tullakseen kuulluksi, kavahti kirskuvaa ääntä, joka syntyi työmiesten raahatessa lattiaa pitkin jotain metallilevyä. Kukaan ei ole falsettiaan kimeämpi.

Kuten kuvasta näkyy palatsin Vaaleanpunainen huone on nimensä veroinen.

Niin se salaisuus? Palatsin lattioiden kuviointi noudattelee rakennuksen pohjapiirustusta eli lyömällä suomalaiskansallisesti leuan rintaan kohti uusia pettymyksiä hiffaa pakoreitin karkuun niskaa kyttäävältä torahammas-saalistajalta.