Yhtä tällaista ikuisuusprojektia olen tullut kuvaamaan ja repusta kameraa kaivellessani paikalle parkkeeraa yksityisoppaan vuokrannut henkilöautollinen amerikkalaisia Lonely Planet-pimuja, jotka etsivät Euroopasta UG-spotteja taalat roiskuen tuhansien kaltaistensa tapaan. Jännää pitää olla muttei liian ja siksi päreiksi pommitettua vanhainkotia kauhistellaankin empatiaa valuen tien varresta vähän kauempaa.
Kai ne voisivat mennä edes vähän lähemmäksi?, ihmettelen rauniorakennuksen reunalle kävellessäni. Miksei opas niitä sinne taluta? Onkohan syynä romahdusvaara tai mahdollisen nilkan nyrjähdyksen seurauksena syntyvä vuosia jatkuva oikeusvääntö amerikkalaisessa huumorituomio-istuimessa?
Katselen kivikasaa tarkemmin ja tuumin, että jos tämä on tässä asennossa könöttänyt pari vuosikymmentä, niin todennäköisyys sille, että se romahtaa niskaani seuraavan tunnin aikana on aivan mahdottoman pieni. Menen sisään.
 |
| Puu kasvaa katon läpi. |
 |
| Sisäpihan suihkulähde. |
 |
| Pieni polku johtaa paratiisiin. Porttia ei ole merkitty vilkkuvin valomainoksin. |
Juuri kun olen lähtemässä selviää miksi opas ei tuonut asiakkaitaan tänne peremmälle. Ne nousevat esiin pimeästä ja liikkuvat kohti ihmeen ketterästi toinen käsi ojossa ja toinen kohti avointa kitaa osoittaen. Köyhät! Minut on piiritetty ja maassa, jossa sosiaaliturvaa ei tunneta kannattaa parempiosaisten köyhiä pelätäkin.
Annan jätkille kolikoita taskunpohjalta kuvauspaikan vuokraksi ja pahoittelen kun näin varoittamatta tulin kyläilemään. Kuittia eivät antaneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti