Ette te pääse keskitysleirille

Krakova sijaitsee etelä-Puolassa ja kulttuurisesti keski-Euroopassa. Kaupunki, josta sinne junailin eli Varsova, tuntui sijaitsevan jossain post-soviet-Venäjällä kasinoineen, huorineen ja ympäri vuorokauden avoinna olevine vodkakioskeineen. Krakovassa päästin helpottuneen huokauksen heti asemalle päästyäni. Asema on kaupungin käyntikortti. Vaikutus, jonka se matkailijaan tekee voi olla lähtemättä vaikka brändimaakarit sen jälkeen löisivät parhaat peilit ja sumuverhot tiskiin.

Krakovan varsinainen turistivaltti ei kuitenkaan ole hyvä ja halpa ruoka, kaunis arkkitehtuuri tai mahdollisuus istua hevoskärrykyydissä torin ympäri, vaan 57 kilometrin päässä sijaitseva Oswiecim eli tutummin Auschwitch, tuo holokaustin Disneyland. Sinne pääsee joko turistiretken mukana tai sitten omapäisesti junalla.

Junakyyti maksaa 2 euroa, mutta kestää yli kaksi tuntia. Keskinopeus siis jotain kepeän hölkän ja polkupyöräilyn välissä. Juna on mallia Lentävä kalakukko, jollaisia Suomen raideliikenteessä tuskin on nähty sitten 60-luvun syrjäseutulinjojen. Odotan koko ajan paikallista Severi Suhosta muhkeine viiksineen laulamaan reheviä natsiaiheisia kupletteja itseään hanurilla säestäen.

Perille päästyä, jonne asemalta on noin puolen toista kilometriä, selviää että museoalue on päätetty sulkea kello 14, vaikka virallisten nettisivujen mukaan sen olisi pitänyt olla avoinna iltakuuteen.

Mitä järkeä on sulkea suosittu turistikohde/museo arkipäivänä kello 14. Eivät saksalaiset sulkeneet keskitysleirejä kello 14. Olen elokuvista ja televisio-ohjelmista nähnyt, että saksalaiset pitivät keskitysleirit avoinna kaikkina vuorokauden aikoina!

Katselen viimeisen turistiryhmän purkautumista ulos portista ja ensimmäisenä kiinnitän huomion parikymppiseen sälliin, joka tunkee pitsaa suuhunsa. Jätkä menee keskitysleirissä syömään!

Paluumatkalla laskin juna-aseman kattolamput. Niitä oli 30, joista kolme toimivia  Asemalaiturilta löysin 10 zlotyn setelin. Tämäkään päivä ei ollut täysin turha.