Välistä pudonneet

Montenegrokin on valtio Euroopassa ja sen pääkaupunki on palttiarallaa Tampereen kokoinen Podgorica. Oman erityspiirteensä Podgoricalle antaa se, että siellä ei ole oikein mitään nähtävää eikä tekemistä. Paikallisväestö vaikuttaa tähän jo sopeutuneen päätellen siitä, että jos menee ravintolaan syömään kuudelta ovat isännät jo täydessä pöllyssä. Juopottelu saa ajan mukavasti laukkaamaan.

- Syö Mika vähän makkaraa, mjötöööh?!?

Yksi taidemuseo löytyy sentään osuvasti psykiatrisen sairaalan naapurista. Siellä on esillä kokoelma nykytaidetta edesmenneen Jugoslavian alueelta. Tullessani sisään ilmeisesti vuoden ensimmäisenä asiakkaana museon ainoa työntekijä tulee ulos toimistostaan alkaen hitaasti laahustaa kohti. Sopivalle etäisyydelle ehdittyään mies, joka edustaa tyylikkäästi keski-ikäisen miestaiteilijan stereotyyppiä, aloittaa montenegron kielisen monologin (negrologin?) kestoltaan ehkä pari minuuttia. Puheen mukana tulee myös haju; aamuyön tunteina nautittu keittopäivällinen. Kuuntelen ystävällisesti loppuun ja kerron sitten englanniksi, etten ymmärtänyt sanaakaan. Mies nostaa kätensä seinää vasten kuin tukea ottaakseen, katsoo lattiaan ja huokaisee syvään. Sitten mies ryhdistäytyy, katsoo takaisin vieraaseen ja sanoo: "Upstairs nothing. Only offices.".

Napakat tiivistykset eivät ilmeisesti ole montenegron kielelle ominaisia.

Saapuminen Kosovon pääkaupunkiin Pristinaan yöbussilla on elämys sinänsä. Bussi kiemurtelee hitaasti alas vuoren rinnettä kaupungin valojen näkyessä kilometrin päässä alhaalla. Tie on niin kapea, että sitä ei bussin ikkunasta näe ja tunne on kuin leijuisi tyhjän päällä hitaasti alan keinuen ja kaarrellen.

Ei Pristiinassakaan mitään jymynähtävyyksiä ole, mutta tunnelmaa sitäkin enemmän. Sekoitus Eurooppaa, orienttia, nuori valtio, nuoret ihmiset, loputon optimismi ja ystävällisyys niitä harvoja matkustavaisia kohtaan, jotka kaupunkiin eksyvät on aika maittava paketti ihan vain oleilla sen kummemmin mitään tekemättä.

Etnograafisessa museossa kävin ja kuraattori oli sattumalta viettänyt lapsuutensa Suomessa pakolaisena. Sain yksityiskierroksen kiihtyneen innostuneine opastuksineen. Uskon peittäneeni aika hyvin oman innostuksen puutteeni, mutta lopuksi keskustelimme ihan mielenkiintoisia jalkapallosta, suomalaisuudesta ja kosovolaisuudesta.

Kosovo on taas liukumassa levottomampaan suuntaan. Jo tulopäivänäni parlamentissa opposition edustajat olivat iskeneet kyynelkaasulla ja pippurisumutteilla. Sitten ottivat kaduilla yhteen mielenosoittajat ja mellakkapoliisit. Kaiken takana on kuulemma Venäjä, joka lietsoo epäsopua Pohjois-Kosovon serbiväestön keskuudessa. Kuulostaako tutulta? Venäjä näyttää löytäneen uuden geopoliittisen roolinsa riidankylväjänä.

Mellakkapoliisi kiinnittää huomionsa epäilyttävään setämieheen kameran takana.

Suomessa ei uutisissa kuulemma ollut aiheesta mitään. Mitäpä ne meidän naapurimaamme aggressiot meille kuuluisivatkaan. Jauhetaan vaikka uusimmasta "Vain elämää"- kaudesta.